Aikolonin uuden huippumodernin kirkkaiden muovien pinnoituslinjan myötä tavoittelemme kansainvälistä kasvua. Kasvun tueksi olemme saaneet vahvistusta Aikonin myyntitiimiin, kun Lari Hahtonen, Tomas Djupsund ja Eetu Karjalainen siirtyivät uusiin tehtäviin.
Lari Hahtonen on aloittanut Aikolonin vientijohtajana ja hänen vastuullaan on kansainvälisten kauppasuhteiden edistäminen. Larilla on pitkä kokemus alalta ja laajat kansainväliset suhteen, sillä hän on toiminut jo 20 vuotta muovialan parissa. Lisäksi Larilla on kokemusta eurooppalaisen muovijärjestön EPDA:n presidenttinä toimimisesta, jolloin hän pääsi seuraamaan tiivisti alan kehitystä ja tulevaisuutta. Aikaisemmin Lari toimi Aikolonin ostojohtajana vastaten mm. muovimateriaalien hankinnasta ja toimittajasuhteista.
Tomas Djupsund on aloittanut uutena avainasiakaspäällikkönä. Uudessa roolissaan hän vastaa ajoneuvo- ja meriteollisuuden asiakkaiden palvelemisesta entistä kokonaisvaltaisemmin. Tomas auttaa asiakkaitaan suunnittelemaan ja valmistaan entistä kevyempiä ja kustannustehokkaampia muovikomponentteja, joilla vaikutetaan mm. ajoneuvon energiatehokkuuteen. Ennen avainasiakaspäällikön tehtävään siirtymistä Tomas on toiminut Aikolonissa Länsi-Suomen aluemyyntipäällikkö sekä kotimaan myynnin vetäjänä. Tomas palvelee asiakkaita muoviasioissa suomen ja englannin lisäksi ruotsiksi.
"Olen aloittanut uudessa työtehtävässä suurella innostuksella. Todella mielenkiintoista ryhtyä työstämään entistä suurempia asiakaskokonaisuuksia. Varsinkin kun kyseessä asiakkuuksia, jotka omaavat laajan tuoteportfolion.", kertoo Tomas Djupsund.
Eetu Karjalainen on aloittanut uutena kansainvälisenä Aikon® erikoislasitus ratkaisujen asiakkuuspäällikkönä. Ennen uusiin saappaisiin astumista Eetu on toiminut menestyksekkäästi kotimaisten ja ulkomaisten asiakkuuksien parissa myyntikoordinaattorina. Nuoresta iästä huolimatta Eetu on kehittynyt nopeasti alan asiantuntijana ja päässyt toiminaan isojen asiakkuuksien parissa yhdessä aluemyynnin kanssa.
”Olen erittäin otettu tästä mahdollisuudesta ja odotan innolla siirtymistä kansainvälisen myynnin pariin. Tuntuu erityisen hienolta päästä tekemään yhteistyötä kokeneiden myynnin konkareiden kanssa ja oppimaan uutta alalta.”, kertoo Eetu Karjalainen.
Aikolon Oy
Aikolon Oy on erikoistunut muovimateriaaleihin ja muovin työstämiseen. Lisäksi uudella Aikon® huipputeknologialla valmistamme kirkkaista muoveista kestäviä ja laadukkaita lasitusratkaisuja. Autamme materiaalivalinnassa, lasitusratkaisujen tuotekehityksessä sekä valmistamme tuotteen automatisoidun huipputeknologian avulla. Lue lisää: https://www.aikon.fi
Lisätietoja antaa
Marko Koljonen
Myynti- ja markkinointijohtaja
+358 20 779 0031
marko.koljonen(at)aikolon.fi
Tutustu Aikoniin