Ajankohtaista - Aikon

Destia valitsi VT 8:n meluesteisiin Aikon® PC AR 1020 polykarbonaatin

Kirjoittanut Tiia Jalkanen | 21.8.2023 5:15:00

Destia rakensi 4,5 kilometriä uutta valtatietä Eurajoen kohdalle. Urakka piti sisällään kaksi eritason liittymää ramppeineen, viisi uutta siltaa, kahdeksan kilometriä tie- ja katuvalaistusta sekä meluntorjuntaratkaisuja kilometrin matkalle. Urakan tavoitteena oli parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Läpinäkyvän melusuojauksen 

kasvanut suosio

Melusuojaus on tärkeä osa asuinympäristön viihtyvyyttä. Viime vuosien aikana tien- ja kadunvarsille tehtävät melusuojaukset ovat muuttuneet esimerkiksi puisista suojauksista läpinäkyviksi. Myös polykarbonaatin suosio on kasvanut, sillä se kestää lasia paremmin mahdollista ilkivaltaa.

VT 8:n meluestemateriaalin valinnassa Aikolonin muoviasiantuntija auttoi Destiaa vertailemaan materiaalivaihtoehtoja kahden kovapinnoitetun polykarbonaattilevyn välillä. Destia valitsi meluesteiksi Aikon® PC AR 1020 läpinäkyvän polykarbonaatin.

Aikon® PC AR 1020 valittiin meluestemateriaaliksi sen riittävän valonläpäisevyyden, UV-säteilyn keston, iskulujuuden ja puhdistettavuuden ansiosta. Aikon® PC AR 1020 on kustannustehokas ja kestävä ratkaisu meluesteisiin, sillä se kestää iskuja ja on puhdistettavissa, mikäli melueste joutuu ilkivallan kohteeksi. Polykarbonaattilevyt ovat pinnoitettu automaattisesti Oulussa polykarbonaatin ominaisuuksia parantavalla standardi pinnoitteella.

Meluesteiden runkorakenne tärkeässä roolissa

Projektin meluestevaatimukset erosivat tavanomaisesta, sillä VT 8 -projektin vaatimuksissa lasi ei ollut käytännössä lainkaan materiaalivaihtoehto. Lisäksi runkorakenteen betoniosa oli määritelty suhteellisen matalaksi, mikä aiheutti joitakin rakenteellisia haasteita projektin aikana. Meluesteiden rakenteiden suunnittelussa on myös syytä huomioida meluesteisiin kohdistuva aurauskuorma talvella.

”Meluesteiden rakenteellinen kestävyys ja taipumat tulee mitoittaa tarkasti ja meluesteiden rakenteiden tarkasteluun kannattaa paneutua jo projektin alkuvaiheessa. Tämän avulla rakenteellisilta haasteilta voidaan välttyä”, painottaa Destian suunnittelija Kimmo Julku.

Sujuva yhteistyö läpinäkyvien meluesteiden toimituksessa

Aikolon toimitti Destialle kovapintaiset polykarbonaattilevyt VT 8:n meluesteiden runkorakenteisiin asennettavaksi elokuussa 2022. Meluesteet oli helppo asentaa ja onnistuneen asennusaikataulun varmisti sujuva yhteistyö sekä viestintä meluesteiden toimituksesta.

”Asennus sujui hyvin ja asennusaikataulu oli helppo suunnitella. Meluesteiden asentaminen oli sujuvaa imukuppien ja ilmanpaineen avulla. Asennuksessa kesti noin kolme viikkoa”, kertoo Destian työmaapäällikkö Esa Marjamäki.